Kun mä istun siinä saunan lauteella ja teen päätöksen

Pitkään vältelty blogin aloitus lähti saunan hengen yllyttämänä.

Kun mä istun siinä saunan lauteella ja tuijotan sitä samaa vanhaa lankkua… löylyn henki puhui. Tai oma alitajuntani.

Olen vastustanut blogin aloitusta, siirtänyt, sillä en valtavasti pidä sähköisistä alustoista, blogeista, mutta koen tarvitsevani väylän kertoa. Pitää päiväkirjaa tai’asta, elämästä ja ihmeistä, jotka muuten hautautuvat muistoihin ja pyörteisiin. Unohtuvat kertakaikkiaan.

Kerron keski-ikäisen (nais)noidan arkiaskareista, kerron juhlasta ja kerron sattumuksista matkan varrella ja kerron tunteista. Siitä, mitä aika on opettanut tuhansien vuosien tai kokemukset viimeisten päivien aikana.

Kirjoitan itselleni mutta mikäli maailmankaikkeus tuo lukijoita ja kanssakokijoita, joille tekstini tuo jotain maustetta tai ideaa elämään, sanon kiitos-kiitos-kiitos. Kirjoitan myös raakana eli kielenhuoltajat, älkää hermostuko. Korjaan virheitäni, jos satun takaisin vanhan tekstin pariin. Aivan samoin koetan elää: ensin eletään, ollaan hetkessä ja käydään kehityskeskustelut itsen ja muiden kanssa sitten, jos ja kun niiden tarve on.

Alun sanat on Lipattomien biisistä, joka jatkuu kuten haluan tämän kirjoituksen lopettaa: ….enkä tiedä mitä sanoa mä osaan mitä en, mut sen mä tiedän että en oo paha ihminen.

Koko biisi on kuuntelemisen arvoinen: https://youtu.be/2vWbUpe1sMs